Yann Martel: Piin elämä

Kirja kertoo Picine Molitor Patel lyhyemmin Pii Patel nimisestä pojasta, joka matkaa kohti Kanadaa ja uutta elämää. Laiva haaksirikkoutuu ja Pii jää pelastusveneeseen hyeenan, orangin, seepran ja tiikerin kanssa. Siitä alkaa selviytyminen, jossa lopulta jäljellä on vain Pii ja tiikeri. He löytävät toisistaan turvan, vaikka molemmat ovat yhtä pelokkaita toisiaan kohtaan. Tosin Pii enemmän pelokas jättikokoista tiikeriä kohtaan. Kirja on nälästä, janosta ja selviytymisestä. Ei kuka vaan selviä 227 vuorokautta avomerellä.

Kirja oli upeasti kerrottu ja se vei mukanaan. Vaikka kirjan tapahtumapaikka oli melkein koko kirjan ajan vene ja lautta niistä paljastui koko ajan jotain uutta. Kirja oli pohtiva ja syvällinen ja laittoi miettimään omaa elämää ja omia pelkoja. Pidin suuresti myös tietomäärästä, joka kirjassa oli. Rakastin sitä, kuinka kuvailtiin yksityiskohtaisesti asioita ja ne heräsivät henkiin silmieni edessä. Tieto määrä ja tarkat kuvaukset olivat suuremmoiset ja suurena biologian rakastajana kirja oli minulle kultakaivos.

Spoiler!
Hämmästyin suuresti lopussa, kun Pii kertoi tarinansa ilman eläimiä. Se oli minusta raaka ja jotenkin se todellisuus särkyi johon olin uskonut. Eläimillä se on luonnon valintaa ja luonnon sanelemaa ja eläimillä ei ole moraalia. Kun eläimet olivat laivassa ymmärsin ja hyväksyin niiden teot, mutta lopulta kun ne olivatkin ihmisiä pienoinen shokki iski. Kuinka brutaalia voikaan olla elämä ja kokin itsekkyys suorastaan oksetti. Ymmärsin myös, miksi Pii halusi kuvitella, että ne ovat vain eläimiä. Vähemmästäkin jää traumat.

Tajusin myös, että kirjassa oleva tiikeri ei ollut tiikeri, vaan se oli heijastus Piistä. Se oli Piin peto puoli. Hänen tumma ja ylpeä, mutta itsekäs ja arvaamaton puoli. Ymmärsin sen, että hän halusi erottaa sen itsestään. Niin ettei hän ollut se jotka ne teot teki vaan tiikeri. Silti vaikka Pii kuinka vihasi tiikeriä ja pelkäsi tätä, se oli osa häntä ja hän lopulta hyväksyi sen osana itseään. Tiikerin poistuessa hänellä jäi jopa kaipuu tiikeriä kohtaan. Oma puolikkaansa, joka ei jättänyt edes hyvästejä.

Dramaattisuutta kirjassa jälkikäteen lisäsi se, että myöhemmin tajusin, että Pii oli yrittänyt miettiä tapoja, joilla tappaa tiikeri ja ihan vakavasti harkinnut sitä. Hän tuli siihen tulokseen, että koettaisi näännyttää tiikerin, mutta tajusi, että tiikeri tulisi ja söisi hänet kuitenkin. Lopulta hän kuitenkin päätyi siihen ratkaisuun, että ainut keino jolla hän itse pysyisi hengissä olisi pitää tiikeri hengissä. Eli periiaatteessa hän kävi sisäistä kamppailua, jossa yritti tukahduttaa osan itsestään, mutta tajusi, että ilman sitä hän itse menehtyisi ja menettäisi kokonaan itsensä, jos ei pitäisi toista hengissä.

"Minun on sanottava jotakin pelosta. Se on elämän ainoa oikea vihollinen. 

Vain pelko kykenee kukistamaan elämän." -Pii

Arvostelu: <3<3<3<3

Kirjojaaaaaaah! ja kesä kuulumisia!

Elikkä tilasin tuossa taas uuden satsin kirjoja! Nyt ne ovat jo postissa matkalla luokseni. Eli tuli tilattua koko Iron Fay sarja ja Grim, joka on kokoelma satuja muokattuina versioina eri kirjailijoilta. Odotan Grimiltä paljon. Tilasin myös Splinteredin toisen osan Unhinged:n. So exited! Löysin gifin, joka kuvaa aika täydellisesti minua odottamassa kirjoja. 

Pari viikkoa sitten ostin yhdeksän kirjaa ja niitä on tässä piikkuhiljaa luettu. Tällähetkellä menossa Yann Martelin: Piin elämä, josta pistän arvostelua kunhan sen saan luettua. Muutama kirja jopa odottaakin että kirjoittaisin arvostelun niistä.

Kesä on mennyt oikein rattoisasti, mitä nyt pieni hermoromahdus, mutta opin, että asiakkaat ovat asiakkaita heillä on huonoja päiviä ja aina ei voi miellyttää jokaista. Jono voi kasvaa, mutta sille ei voi mitään ja pitää vain pitää pää kylmänä ja palvella asiakas kerrallaan. Jos tulee asiatonta huutoa niin...

En malta odottaa, että pääsen lukemaan Unhingediä!!! Splintered oli vain loistava ja odotan paljon Unhingediä. Kaiken lisäksi en ole spoilannut itseäni ollenkaan! Olen vain nähnyt, että toisesta osasta on pidetty vieläkin enemmän kuin ensimmäisestä. Ah en malta odottaa, että pääsen lukemaan Alyssasta ja Morpheuksesta! Ja jälleen upea gifi, joka kuvaa tunteitani!

Jess Rothenberg: The Catastrophic history of you and me

Kuinka suloinen kirja. Kirjan teema on paljolti kiinni kuolemassa ja rakkaudessa, kirjahan siis kertoo tytöstä, joka kuoli sydämmen murtumaan. Luin tämän yhdessä päivässä. Tosin minulla meni kolmeen yöllä, mutta kuitenkin. Kirja oli ihastuttava.

Kirjassa siis päähenkilömme Aubrie lyhyemmin Brie kuolee siihen, kun hänen sydämmensä kirjaimellisesti murtuu. Brien poikaystävä jättää tämän ja hänen sydämmensä halkeaa kahtia. Brie päätyy jälkeiseen elämään, jossa hänen täytyy kohdata surun viisi vaihetta: Kieltämys, Viha, Kaupankäynti, Surullisuus ja hyväksyntä. Oppaanaan hänellä on Patric outo poika, joka pukeutuu kuin olisi suoraan 80- luvulta.

Matkatessaan oikeaan maailmaan kostaakseen ex-poikaystävälleen ja nähdäkseen miten elämä on lähtenyt etenemään hänen kuolemansa jälkeen. Näyttää pahasti siltä, että hänen paras ystävänsä ja ex-poikaystävä ovat lyöttäytyneet yhteen ja hänen perheensä on hajoamispisteessä. Mutta onko kaikki sitä miltä näyttää ja voiko enää mitään korjata?

Brie oli minusta hauska hahmo. Hän oli hyvin sarkastinen ja skeptinen, mutta silti uskoi rakkauteen, vaikkei myöntänyt niin lopulta ainakin syvällä sisimmässään. En pitänyt Briestä, kun hän käyttäytyi lapsellisesti ja huusi Patricille, vaikka tämä vain yritti auttaa. Tosin varmasti jokaisella mukaan lukien minulla on ollut tällainen hetki. Minusta Brie selvisi lopulta kuitenkin hyvin vaiheista ja vaikka hänellä oli huonot hetkensä eikö meillä jokaisella? Tämä vain teki Briestä eloisamman hahmon ja todentuntuisemman.

Patric oli ihana. Hän oli välittävä ja jaksoi keksiä Brielle erilaisia höpsöjä hellittely/lempinimiä kuten: Cheescake, Chalupa, angel, cheesball, cleopatra, cheeto, humminbird, chedter, lil' lady, cheez whiz, cheese puff, homeslice, cream cheese, little miss fatal attraction, cheeseburger, string cheese, cheese breath and cheese face. Monessa juusto siksi, että Briehän on juusto. Kaikessa välittämisessään Patric oli suloinen, mutta se oli vähän outoa, että hän alkoi auttamaan kysymättä ja opastamaan ja vahtimaan. Sille löytyi kuitenkin selitys, joka oli minusta sydäntä särkevä.

Tarina kokonaisuudessaan oli yhtenevä, mutta minusta Kaupankäynti, Surullisuus ja Hyväksyntä kestivät liian vähän aikaa verrattuna kahteen ensimmäiseen vaiheeseen. Pidin myös kovasti siitä, että jokaisen kappaleen otsikko oli jostain vanhan laulun sanoituksista, tästä esimerkkinä Living on a preyer. Pidin myös kirjan kevyestä tyylistä, johon sekottui synkkiä sävyjä ja minusta oli pelottavaa kirjassa se, että mihin ihminen vaihtaisikaan elääkseen viimeisen päivänsä. Se oli pelottavaa. Vaihtaisitko sinä oman itsesi? Kaiken sen minkä tekee sinusta sinut?

"I ignored him. I didn't care how cute he was, 

or how much his stupid eyes sparkled in the stupid sunlight."

-Brie's touhgts about Patric

Arvostelu:<3<3<3<

A. G. Howard: Splintered

Just loved this! Aivan huikea kirja! Splintered kertoo Liisa ihmemmaassa sadun uudella tavalla, joka on suorastaan nerokas, jos niin voi sanoa! Tässä kirjassa on myös aivan huikaisevan upea kansi! Se oli ensimmäinen asia, joka kiinnittikin huomioni tähän kirjaan. Kirjan kansi on upean taiteellinen ja kertoo kirjasta ja sen tunnelmasta. Upean kieroutunut ja pimeä, joka on kaunis kokonaisuus alusta loppuun ja pitää lukijan pauloissaan. Aivan kuten kansikuvakin. Aion tässä tekstissä puhua liisasta Alicena, sillä nimellä on merkitystä ja sehän on englanniksi Alice in wonderland.

Splintered kertoo Alyssasta, jonka äiti on mielisairaalassa, johtuen siitä, että hän kuulee hyönteisetn ja kasvien puhuvan ja höpöttelee niille. Puhumattakaan siitä, että suostuu syömään ruokansa vain ja ainoastaan teekupista ja pukeutuu kuin Alice. Alyssakin kuulee ötökät ja kasvit, mutta hän on oppinut vaientamaan ne. Hän tappaa ne ja tekee niistä taidetta. Täytyy varmaankin mainita. että Alyssan iso-iso-isoäiti oli Alice

Alyssa ei muista lapsuudestaan paljoakaan, mutta pikkuhiljaa hän saa palasia menneisyydestä ja yökkönen käskee hänen etsiä jäniksenkolo, joka on siis reitti ihmemaahan. Hän saa apua muistoistaan ja vahingossa ottaa mukaansa lapsuudenystävänsä Jeb:n, johon Alyssa on ollut ihastunut jo pitkään. Ihmemaassa heitä kohtaa jos jonkinnäköistä kummajaista. Kaikki on kuin Alicessa ihmemaassa, muokattuna synkemmin ja kieroutuneemmin. Esimerkkinä tästä White Rabbit ei olekkaan ihan valkoinen ja pupu, vaan pupun näköinen otus pitkillä sarvilla ja niin, että liha on sulanut hänen kehostaan osittain ja luut ovat paljaana.

Ihmemaassa Alyssa kohtaa Morpheuksen, joka on tärkeä osa hänen menneisyyttään ja vaikkei hän tiedä niin myös tulevaa. Hän saa Morpheukselta kuulla, että hänen suvullaan on Alicen mokailujen takia kirous ja, että korjaamalla Alicen virheet hän saa purettua kirouksen.

Kirjassa upeasti tulee esiin Liisa ihmemaassa piirteet ja niitä on käytetty suorastaan nerokkaasti. Tietenkään tässä tarina ei kulje niin kuin Liisassa ihmemaassa, mutta ihmemaa ja sen hahmot ovat kirjassa. Pidin kirjan rytmistä ja siitä, että kaikelle annettiin vankka pohja ja perusta ja sitten se romutettiin. Kirja oli nerokas senkin vuoksi, että se oli yllätyksellinen. Annettiin paljon vihjauksia asioihin, jotka voisivat olla mahdollisia, mutta kuitenkaan ei pystynyt uskomaan niihin. Kirjan juoni oli vain upea ja lopetus ällistyttävä. Tunteilta ei säästytty ja vain rakastin tätä kirjaa

Alyssa oli upea hahmo. Hän oli vahva, mutta ehkä vähän liikaa halusi piiloutua muiden suojiin. Hän oli taiteellinen ja näki ihmemaassa sen kieroutuneisuuden taakse ja löysi sieltä kauneutta ja voimaa. Courage. Alyssan ajatusmaailma oli mielenkiintoinen ja pidin hänestä silloin, kun hän piti oman päänsä ja oli vähän jäärä. Pidin myös siitä, että hän niin sanotusti piti kaikki ovet avoimena.

Jeb... Nah en niin pitänyt juu onhan hän ihana ja komea ja uhrautuva ja vaikka mitä, mutta jotenkin Jeb ei oikein iskenyt minuun... Voi kyllä johtua, että Morpheus vei kaiken huomioni... Jeb oli ritarillinen ja tulinen, mutta jotenkin ylisuojeleva ja en pitänyt siitä ollenkaan. Plus en tykkää skater pojista.

"You're the one who is oblivious.

 Because there's nothing brotherly about the way you make me feel" -Jeb

Morpheus ahh.... En tiedä onko minulla sairas miesmaku tai jotain, sillä Morpheus oli jollain hyvin sairaalla tavalla kaikessa kieroutuneisuudessaan se joka sai minun sydämmeni sykkimään ja kuolaamaan perään kuin koira makkaraa! Vaikka Morpheus osasi olla itsekäs ja kiero, hän vastapainoksi osasi olla syvällä sisällään välittävä ja uhrautuva. Hänen tunteissaan Alyssaa kohtaan oli vain jotain todella kaunista ja syvää. Plkus hänen synkän komea ulkonäkönsä vetoaa minuun

"Little blossom in peach and red, 

Trapping boys with your pretty head; 

Tease and play, be coy and smart, 

For you will one day break his heart"

                                                    -Morpheus's lullaby

Minusta kirjassa oli myös jotain syvällistä. Splinteredissä kohdattiin oma sisäinen voimansa ja hulluutensa ja hyväksyttiin se. Aivan upea kokonaisuus, jonka seuraavan osan tilasinkin jo! Tämän arvostelun haluan päättää Morpheuksen sanoille, jotka jäivät mieleeni pyörimään.

"You understand the logic behind the illogical, Alyssa. It's in your nature to find tranquility amid the madness. And that's what we're doing here." -Morpheus

Arvostelu:<3<3<3<3<3

Kyousuke Motomi: Beast master 1-2

Luin tämän kaksi osaisen mangan yhdessä illassa ja rakastuin siihen!


Manga kertoo eläinrakkaasta tytöstä, josta eläimet eivät kuitenkaan tunnu pitvän ja pojasta joka on kasvanut eläintenkeskuudessa. Manga alkaa heidän kohtaamisellaan ja josta tarina lähtee eteenpäin paljastaen pikkuhiljaa pojan menneisyyttä ja syitä, miksi hänellä on toinen puoli. Tämä toinen puoli on peto, jolla ei ole muuta jäljellä kuin eläimen vaistot. Kuitenkin päähenkilömme on kykenevä rauhoittamaan tämän pedon.

Mangassa tapahtuu kaiken näköistä eri tilanteista ja paikoista toiseen. Minusta hianoa oli, että päähenkilömme Yuiko ei heti ihastunut tai edes ajatellut millään tapaa romanttisesti Leoa, vaan rakkaus kehittyi pikkuhiljaa kuin huomaamatta. Heidän yhdessäolonsa oli minusta suloista ja rakastin sitä, kuinka manga-artisti oli laittanut hahmonsa äärirajoilleen ja tavoittelemaan sitä, mikä on hahmoille itselleen tärkeää.

Rakastin Yui:n ja Leon yhteisiä hetkiä, ja siitä kuinka oikeat sanat löysivät oikean hetken ja sydämmeni sykähti jo vain ajatuksesta, että näin tapahtuisi.

Piirtotyyli miellytti minua, vaikka välillä en kyllä pitänyt osasta chibi ilmeistä ja minusta Leon ilme kun se oli "söpö" oli minusta vain naurettavan näköinen. Sarjakuva meni sujuvasti eteenpäin, eikä tullut sellaisia hetkiä, että häh mitä nyt tapahtuu. Pidin myös mangan tunnelmasta ja siitä kuinka se oli luotu.

Ensimmäisen osan one shot kertoo tytöstä, joka miettii tulevaisuuttaan ja mihin lähteä opiskelemaan. Paineita tulee, kun kaikki haluavat hänestä lääkärin, mutta hän itse haluaisi lentäjäksi. Tässä one shotissa kerrotaan omasta sisäisestä kamppailusta ja siitä miten ympäristön paineet vaikuttavat, mutta kuinka kuitenkin kohtalo voi puuttua peliin sateenkaaren muodossa.

Täytyy hehkuttaa tämän toisen osan one shottia! En voi kertoa juonesta sen enempää spoilaamatta, joten jätän kertomatta! Mutta luin tarinaa kyynel silmin ja en voinut lakata itkemästä. Se oli todella koskettava sellaisella surullisella tavalla, kun kyse on viimeisestä kohtaamisesta ja siitä lopullisesta menetyksestä niin kuolleelle kuin hänen läheisilleen. Tässä käsitellään myös vaikeita suhteita, jotka voisivat helpottua vain kun puhuisi ja myöntäisi välillä olevansa väärässä.

Olisihan Beast master voinut olla pidempikin, mutta näinkin se on jo loistava!

Arvostelu: <3<3<3<

Satoru Takamiya: Rakastajat henkeen ja vereen I

Eli ensimmäinen manga arvosteluni!

Rakastajat henkeen ja vereen I Jaahas taas näitä vampyyreitä. En toki valita, mutta näitä vampyyreitä tulee jo joka tuutista. Mielenkiintoista oli, että tässä vampyyreillä on allergia RH-positiiviselle verelle ja he voivat juoda vain ja ainoastaan RH-negatiivista verta, mikä on harvinaista. Siksi vampyyrit ovatkin ruvenneet ns. kasvattamaan RH-negatiivisia ihmisiä ravinnokseen ja perustanut erityisiä kouluja tämän veri tyypin omaaville ihmisille. Koulun johtokunnassa on vampyyreita ja he keksivät milloin mitäkin tapoja muodostaa nurista pareja ja huolehtia ravinnonlähteensä lisääntymisestä. Tällä kertaa tempauksena on sekoittaa tytöt ja pojat nukkumaan samoihin huoneisiin.

Saika ei ole mitenkään söpö tai kaunis ja on aika poikamainen ulkonäöltään ja kova käytökseltään. Sisäisesti hän on kuitenkin säikky ja tyttömäinen. Hän päätyy samaan huoneeseen lapsuuden ystävänsä kanssa, joka on ihastunut Saikaan, vaikkei sitä itselleen myönnä, eikä Saika tajua, tyypillistä. Lisäksi Saikalla on vampyyri stalkkeri, joka pitää erityisesti hänen verestään ja on suoraan kertonut tunteistaan Saikalle. Tosin tästä vampyyrista ei tiedä onko hän vain aterian perässä. Erilaisiin tilanteisiin päädytään ja doki dokia löytyy.

Pidin erityisesti kohtauksesta, jossa Saika antoi vampyyrille luvan imeä vertaan. Ongelmaksi tuli, että kuinka tehdä se salaa, sillä he olivat yleisellä paikalla. Vampyyri ehdotti, että hän esittäisi kuiskaavansa jotain Saikan korvaan ja imisi hänen korvastaan verta ja kyllä kohtaus oli yhtä intiimi kuin vain voi kuvitella sen olevan. Kirja jäi pahasti kesken ja toivon saavani seuraavan osan pian, sillä kai nyt pitää saada tämä kolmiodraamakin selväksi, sillä molemmat ovat melko ihania komistuksia.

Oneshotista joka oli lopussa sen verran, että se oli hyvä, mutta todella lyhyt ja ei päässyt ollenkaan pintaa syvemmälle. Olisi ollut mielenkiintoista saada lisää tietoa putkikettujen ja kettuhenkien asemista. Suloistahan oli, että palvelija (se miespuoleinen) putkikettu oli keksinyt ihanan tavan olla lähellä rakastaan ja neitiään, jota neiti ei oikein tajunnut.

Arvostelu: <3<3 (Oli lukemisen arvoinen)